Loimien pesua ja geokätköjen loggaamista.
Satui, tarino, valhhei, tottuuksii, runoi, ajatuksi, virkatui, luetui, koetui, nahtyi, kuullui, opitui, ajateltui, tuntemissi, rakatamissii, pettymyksii, ahdituksii, jaksamissii, vihamissi, piirtamissi, maalaamissi, kuvaamissi.. tajunnan virroi. Iha itellen vaa ja muil ohi - surffafil. Siks vaa..
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runni. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Elokuu V
Runnirockissa Eppua kuuntelmassa. Satoi ja satoi, koko viikon. Niinpä mekin varustauduimme kunnolla - kumpparit jalkaan ja sadepuku päälle. Eput lauloivat osin ikivanhoja ennen kuulumattomiakin ja osin niin tuttuja, että yleisölauloi mukana lujaa. Oli jo toinen Runnirock päivä ja kun sateisella pellolla lava seiso, oli pelto jo tallottu perjantaina velliksi. Velli oli lauantaina peitetty vanhalla AIV rahulla. Oli siinä tunnelma katossa. Pimeää, Eppujen ihana laulu, keski-ikäiset humalassa ja AIV-hapon tuoksu.
Tunnisteet:
Eppu,
esiintymislava,
kissa,
koira,
Runni,
sadevaatteet,
uni
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Riittulan riihellä hullui nauramass
Tunnisteet:
kesäteatteri,
Riettulanriihi,
Runni
Sijainti:
Haukimäentie 1195, 74595 Iisalmi, Suomi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






.jpg)












