yksi ilta elettyä elämää

Taas on yksi ilta vähemmän elettävänä mun elämässä. Pyynnöstä kirjoitin toimitajalle yksinhuoltajan elämän arkista haasteista, peloista, raivosta ja avusta, joka auttaa jaksamaan.

Kerroin ainaisesta huolesta ja peloista, siitä miten sitä väsyy, kun on yksin vastuussa monesta lapsesta. Miten mikään ei riitä lapsille, miten itselle ei riitä edes se mikä lapsille riittäisi. Miten vuorokaudessa ei edes viikon aikana ole niin paljon minuutteja, että siitä riittäisi kullekin lapselle edes muutama yksilöllinen minuutti. Siitä miten arjessa on mukana jatkuvast hulluksi tekevä syyllisyys. Miten hän, jonka piti lapsia kanssani kasvattaa ja tukea, aliarvoi, lyttää ja syyllistää lisää. Miten kaikesta joutuu päättämään yksi, miten jokainen päätös tuntuu aiheuttavan suuren synkän ristiriidan. paradoksin, riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteen. Miten raskasta ja pelottavaa on herätä poliisien soittoon, herättää nuorimmainen ja lähteä itkevän lapsen kanssa yönselkään. Miten turhaa sanahelinää on ennalta ehkäisevä lastensuojelu tai sosiaalitoimen tuki. Miten yksin sitä voikaan hyvinvointiyhteiskunnassa jäädä lapsilaumansa kanssa, kun mikää ei kuulu kenellekään, kukaan ei tunne, eikä tunnusta yhteisöiden olemassa oloa. Viranomaiset puuttuvat vasta silloin, kun oikea rikos tapahtuu.

Miten eronnut ei tässä yhteiskunnassa voi edes unelmoida löytävänsä kumppania, joka astuisi perheen toisen vanhemman rooliin, elättäjänä ja lasten tasavertaisena kasvattajana. Erottuasi, sinun on jaksettava vastata lapsistasi yksi ja kasvattaa heidät yksin. Kukaan ei tule rinnallesi toiseksi vanhemmaksi - koskaan. Jos horjahdat vanhemmuudestasi tai väsyt lopullisesti, lapsesi otetaan sinulta pois. Sinun on jaksettava ja selvittävä.

Kerroin miten auttaa vertaiset, jos jaksaa pitää suhtetaan heihin yllä tai jos he pysyvät kutakuinkin siinä kunnossa, että jaksavat keskustella. Miten voimaannuttavaa ja parantavaa voi olla tyydyttävä suhde toiseen sukupuoleen. Mutta kaikesta huolimatta olet niiin yksin, niin riittämätön ja niin syyllinen kaikkeen lasten pahoinvointiin, huonoon käytökseen, päihdekokeiluihin, kiroiluun ja tekemättömiin läksyihin.

Toisiin ajatuksiin päästäkseni kuuntelin äänikirjaa Rakas ja itkin ja kuuntelin. Se kertoi naisista, joilla ei ole kykyä rakastaa, rakastavat vääriä miehiä, jotka kuolevat. Miesten kuolema estää onnettoman rakkauden kuoleman ja kuolematon rakkaus estää naisia elämästä. Naiset rakastavat toisiaankin, mutta eivät osaa näyttää sitä, eivätkä osaa ottaa rakkautta keltään vastaan - yhtään. Kun joku osoittaa rakkautta heitä kohtaan, he kaivavat vanhan onnnettoman, kuolemattoman rakkauden esiin ja nuijivat sillä hengiltä uuden, nuoren, kasvamassa olevan rakkauden. Lopulta ovat vanhoja yksinäisiä rakkaudettomia ämmiä, jotka ihmettelevät mihin se elämä meni. Ihan hyvä kirja. Vaikka niistä politiikkakohtauksita en pitäny lainkaan. Olisivat joutaneet paperinkeräytseen ne sivut.

Kirjassa nähtiin paljon unia, merkityksellisiä, kuvainnollisia unia. Nyt minä menen katsomaan omia keski-ikäisen akan uniani.

posted from Bloggeroid